top of page
Search

Vauvahierontaa Jyväskylässä - Kuka minä olen?

Updated: Aug 24, 2023

Olen Henni, 34 -vuotias nainen, äiti, sekä WHO:n hyväksymä imetysohjaaja ja vyöhyketerapeuttinen vauvahieroja Jyväskylässä.

Perheeseeni kuuluu mies ja kaksi ihanaa tytärtä. Hyvinvointi sekä perheeni ovat minulle kaikki kaikessa. Työ hyvinvoinnin parissa onkin ollut unelmani yli 10 vuotta ja nyt vihdoin pääsen toteuttamaan unelmaani.


Jo kymmenen vuotta sitten stressaava elämäntilanne toi terveyshaasteita mukanaan ja minulla todettiin 23-vuotiaana nivelreuma (myöhemmin diagnoosi muuttui). Päätin kuitenkin ottaa itsekin asioista selvää lääkäreiden lisäksi, ja testasin paljon erilaisia ruokavalioita, hoitoja ja muita vaihtoehtoisia tapoja hoitaa terveyttäni ja tulehdusta kehossani. Pystyin jättämään lääkityksen aika pian, sillä sain oireisiini apua mm. ruokavaliosta ja erilaisista kehon hoidoista.

Tämä kokemus avasi silmäni ja sai minut haaveilemaan siitä, että voisin auttaa myös muita löytämään apua oireisiinsa muillakin kuin lääketieteen keinoin (joka toki on tarpeen tietyissä tilanteissa).


Ajatus muhi siis vuosia, ennen kuin aloitin vuonna 2017 ravintoneuvojan opinnot. Samaan aikaan esikoistyttäremme sai alkunsa, ja suoritin opintoja päivätyön ja vauva-arjen ohessa. Pian tulin uudestaan raskaaksi ja saimme toisen tyttäremme. Toisella tyttärellämme alkoi heti elämänsä alkuviikkoina ilmestyä erilaisia haasteita ja loppujen lopuksi vauvavuosi sisälsi muun muassa: tyytymättömyyttä, vatsavaivoja, iho- ja refluksioireita, imetyshaasteita, kielijänneoperaation, allergioita ja yöheräilyä. Onnekseni minulla oli ennalta tietoa äidin ravitsemuksen, stressinhallinnan sekä kehohoidon vaikutuksesta vauvan hyvinvointiin, ja osasin hakea apua alkukuukausista lähtien.


Päätös lähteä opiskelemaan vauvahierojaksi


Esikoisen aikaan vuonna 2018 sain ensikosketukseni vyöhyketerapiaan, kun kävin vauvahierontakurssin vanhemmille. Yllätyin jo silloin hoidon tehokkuudesta. Hoitovapaalla ollessani minulla oli aikaa pohtia, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä työkseni, ja päätös lähteä opiskelemaan vauvahyvinvoinnin ammattilaiseksi vahvistui kuopukseni ollessa noin puolivuotias.


Tällä hetkellä reilu vuoden ikäinen tyttäreni on pääosin hyvävointinen ja iloinen tyyppi, kiitos äidinvaistojeni, imetysdiettini ja lukuisien eri alan ammattilaisten. Haasteiden helpotuttua palaset alkoivat loksahdella paikalleen. Halu auttaa myös muita perheitä nauttimaan lapsiarjesta kasvoi niin suureksi, että päätin hakea Vauva-Akatemiaan.

Valmistuin huhtikuussa 2023 Vauvahyvinvoinnin ammattilaiseksi Elonaskeleelta, jossa opintoni kestivät 9 kuukautta. Koulutus sisältää paljon tietoa mm. vauvan fysiologiasta ja anatomiasta sekä kehityksestä, ravitsemuksesta, varhaisesta vuorovaikutuksesta, oireenmukaisesta hoidosta ja mm. pään- ja suualueen kireyksien vaikutuksesta imetykseen.


Lisäksi vuonna 2017 alkaneiden Terveysopisto Saluksen ravintoneuvojaopintojen kautta olen saanut tietoa ravitsemuksesta, mukaan lukien raskaanaolevat, imettävät ja lapset. Opintoihini on sisältynyt myös peruslääketieteenopintoja kuten fysiologiaa ja anatomiaa sekä tautioppia. Ravintoneuvojan opintoni ovat vielä kesken.


Mitä aion tehdä tulevaisuudessa?


Tulevaisuudensuunnitelmissani on jatkokouluttautua lisää hyvinvoinnin alalla ja tiedonjanoni on suuri. Toistaiseksi kuitenkin pidän osaamiseni vauvahieronnan ja imetysohauksen saloissa.

Haluan tarjota jokaiselle perheelle yksilöllisen ja lempeän kohtaamisen, joka sisältää tarvittaessa myös vertaistukea. Tärkeimpiä taitojani ovat kuuntelu ja läsnäolo.

Vauvat ovat mahtavia yksilöitä, jotka kertovat kehoillaan ja eleillään minulle paljon itsestään! <3 Kohtaamisella haluan tukea ja helpottaa perheiden arkea. Vauvavuoden ei tarvitse olla raskas, vaan siitä voi myös nauttia!

Tervetuloa toteuttamaan unelmaani hyvinvoinnin parissa. Mikä sen parempi keino päästä vaikuttamaan yksilön hyvinvointiin kuin elämän ensi hetkistä lähtien. Lupaan olla läsnä ja hoitaa jokaisen asiakkaan yksilöllisesti lempeydellä! <3

ree


//Henni Oranen

 
 
 

Comments


bottom of page